Ilmastouutisia
|
|
Ilmastouutisarkisto
Hiilidioksidia
ilmassa isoja määriä
Nyt
aletaan vihdoin uskomaan, että ilmastonmuutos ja
ilmaston lämpeneminen johtuu pitkälti ihmisten toimien
tähden. Ilmastonmuutoksen seurausten tutkiminen ei
kuitenkaan ole helppoa, sillä on olemassa paljon
asioita joiden vaikutuksia emme tunne. Mitä pitemmälle
aikavälille tutkimme asioita sen enemmän on edessä
tuntemattomia asioita ja ilmiöitä, jotka voivat
kiihdyttää vaikka kuinka nopeasti ilmaston
lämpenemistä. Siksi olisikin aika pian saatava
haitalliset päästöt kuriin ja löydettävä ekologisia
luontoa säästäviä energia ratkaisuja.
Ilmassa
oli hiilidioksidia ennen teollista aikakautta 280
miljoonasosaa ja nykyään 380 miljoonasosaa, eli
1,36 kertaa niin paljon kuin aiemmin. Määrä ja kasvu vuositasolla on kaksi
miljoonasosaa. 60 vuoden päästä ilmakehässä olevan
hiilidioksidin määrä voi olla jopa kaksi kertaa niin
suuri kuin nykyään. Miksi hiilidioksidin määrä
ilmakehässä on näin huimasti lisääntynyt? Syy siihen
on hiilen polttaminen. Öljyn ja hiilen käyttö
vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia. Kuka on öljyn ja
hiilen suurkuluttaja? Ihminen. Nyt on otettava lusikka
kauniisti käteen ja tehtävä päätöksiä päästöjen
rajoittamisesta sekä ryhdyttävä käytännön toimiin. On
löydettävä luonnonmukaisia energia ratkaisuja sekä
käytettävä niitä.
Vuodesta
1970 vuoteen 2004 kasvihuonepäästöt ovat kasvaneet 70%
sekä metaanipitoisuus on 2,5 kertainen.
Kasvihuonekaasut jotka ovat ilmassa heijastavat osan
auringon tuottamasta lämmöstä takaisin maanpinnalle.
Öljyn ja hiilen käytön johdosta ilmakehään jää
normaalia enemmän lämpöenergiaa. Tämä nostaa ilmaston
lämpötilaa sekä aiheuttaa myös poikkeavia ja
äärimmäisiä sääilmiöitä.
EU
haluaisi pysäyttää ilmastonmuutoksen 2 asteeseen
esiteolliseen aikaan verraten. Riittääkö se? Päästöt
koko maailmassa tulisi saada laskuun 10-15 vuodessa ja
niiden tulisi laskea alle puolen vuoden 2002 tasosta
vuoteen 2050 mennessä. Riittääkö tämäkään?
Mitä nyt
arvioidaan ja ennustetaan? Esimerkiksi vuosisadan
lopussa Suomessa on 10 astetta lämpimämmät talvet,
kuivuus lisääntyy, mutta myös toisaalta sateet
lisääntyvät, merenpinta nousee jonka tähden
rannikkoalueet ja saarivaltiot ovat uhan alla.
Pohjoisen jäämeren oletetaan olevan sula kesällä.
Alussa kirjoitin, että on liian paljon tuntemattomia
tekijöitä, jotka saattavat nopeuttaa radikaalisti
ilmastonmuutosta. Siksi olisi tärkeää jättää jahkailu
ja ryhtyä käytännön toimenpiteisiin.
Harvestservice.com 12 Joulukuu 2007
Balin
ilmastokokous ja talous
Tällä
viikolla Balin ilmastokokouksessa koitetaan sopia
rajoitusten sisällöstä sekä yksityiskohdista ja
ilmastosopimuksen aikataulusta. EU haluaa
neuvottelujen jatkumista sekä työohjelman
valmistumista. EU:n yksi esityksistä esittää
teollisuusmaiden päästöjen vähentämistä 25-40% vuoteen
2020 mennessä ja vuoteen 2050 mennessä
kasvihuonepäästöt tulisi vähentää puoleen. Riittääkö
nämä päästövähennykset? On olemassa arvioita joiden
mukaan Balin ilmastokokouksessa tulisi tehdä päätös
hiilestä tulevan hiilidioksidin 100% poistamisesta,
että maapallomme säästyisi tulevaisuudessa
katastrofilta. Vaikea on saavuttaa 100%
päästörajoitus, vaikka se olisikin suotavaa. Tulisi
äkkiä keksiä ja kehittää luontoa säästävä energia
ratkaisu, jolla voisi pyörittää koko globaalin
maailman kuluttamaa energiaa. Kuka sellaisen tähän
hätään keksii ja kehittää?
Kiina
ja USA
Kiina ja
USA ilmoittivat Balilla, että ne eivät ole valmiita
sitovien päästöjen rajoittamiseen. Kiina tosin ei
sulje pois itseään koskevia päästörajoituksia. Tämä
vaatisi kehittyneiltä teollisuusmailta rahastoa, jonka
avulla voitaisiin avustaa "kehitysmaita"
investointeihin puhtaan teknologian keinoin. Intia ei
myöskään ole valmis päästörajoituksiin.
Rahoitus
Ongelmia
on päästörajoitusten käytäntöön toteuttamisessa.
ICCP:n raportin mukaan tarvitaan noin 200 miljardia
dollaria ilmastonmuutoksen hillitsemiseen sekä
lämpötilan nousun rajoittamiseen. Rahoitus jäisi
melkein kokonaan yksityisen sektorin varaan (90%
yksityiseltä sektorilta). Raha ratkaisee tässäkin, ei
välttämättä tahto. Jos kuitenkin on tahtoa, luulisi
rahoituksen myös järjestyvän, sillä on kysymys
tärkeästä asiasta, maapallon hyvinvoinnista sekä
elämän säilymisestä elinkelpoisena.
Harvestservice.com 12 Joulukuu 2007
George Monbiot Guardian 4 Joulukuuta 2007
Jos
ihmisiä varoittaa ilmastonmuutoksesta saa otsaansa
pyhimyksen leiman. Kun kerrot miten ilmastonmuutosta
voidaan pysäyttää saat otsaasi kommunistin leiman.
Nykyisin on olemassa laaja konsensus siitä ettei
lämpötila saa nousta yli 2 esiteollisen asteen. Grönlannin
mannerjää voi kokea peruuttamatonta sulamista, jotkut
ekosysteemit tuhoutuvat, isot joukot tulevat kärsimään
kohonneesta merenpinnasta, kuivuus voi uhata
globaaleja ruuan jakelukanavia.
Hallitus ehdottaa hiilipäästöjen alentamista 60%
vuoteen 2050 mennessä. Tämä päämäärä perustuu vuoden
2000 raporttiin. Raportti perustuu vuoden 1995
arvioihin. Maamme toimintaperiaatteet perustuvat 15
vanhoihin papereihin. Meidän päämäärämme, joka on yksi
maailman sitkeimpiä ei perustu nykytieteeseen.
Gordon
Brown ja hänen neuvonantajansa Sir Nicholas Stern ovat
ehdottaneet 80% päästöjen vähentämistä. Mistä
tällaiset luvut tulevat? Viime G8 kokous sanoi
tavoitteen olevan 50% päästöjen rajoittamisen vuoteen
2050 mennessä, joka tarkoittaa että 80% olisi melko
suuri osuus. G8:n tavoite ei myöskään perustu
nykytieteeseen.
Uusi
IPPC:n yhteenveto esittää arviot päästöjen
vähennyksistä. Samaten globaalinen ilmaston
lämpeneminen ei saa ylittää 2 astetta, ja samalla
ehdottaa päästöjen vähentämistä maailmassa 15% vuoden
2000 tasosta.
Tutkin globaalia
hiilidioksidin tuottamista vuonna 2000 ja jaoin sen
nykyisellä väestöllä. Sain luvut 3.58 tonnia CO2 per
henkilö. 85% vähennys merkitsee (jos väkiluku pysyy
suunnilleen samana) että globaalin tuotannon pitäisi
vähetä 0,537 tonniin vuoteen 2050 mennessä. Maamme
tuottaa 9,6 tonnia per henkilö ja USA tuottaa 23,6
tonnia per henkilö. Vähentäminen 0,537 tonniin
merkitsee meille 94,4% päästövähennyksiä ja USA:lle
97,7% päästövähennyksiä. Tulee ottaa huomioon että
maailman väkiluku nousee koko ajan. Jos arvioimme
maailman väkiluvun yhdeksäksi miljardiksi vuoteen 2050
mennessä päästövähennykset ovat silloin meillä 95,9%
ja USA:ssa 98,3%.
IPCC:n
luvut voivat olla myös liian vanhoja. Alaviitteessä
myönnetään, että päästövähennykset voivat olla
aliarvioituja johtuen hiilidioksidin palautumista.
Tämä tarkoittaa, että maapallon lämpenemisen
vaikutuksia ei ole loppuun asti pohdittu. Merivesi
lämmitessään lisää hiilidioksidin määrää. Maaperässä
olevat bakteerit lämmitessään tuottavat lisää CO2:ta.
Kun lämpötila nousee, trooppiset metsät tuottavat
lisää hiilidioksidia.
Lämpötilan vakauttaminen 1,5 asteen tasolle edellyttää
100% päästöjen vähentämistä. Balin kokouksessa tulisi
keskustella täydellisestä maailmanlaajuisesta hiilen
käytön poistamisesta.
Tämä ei ole mahdotonta.
Edellisessä artikkelissani osoitin kuinka energian
varastoinnilla voimme tuottaa uusiutuvaa energiaa.
Tämä tarkoittaisi noin 90%
päästövähennyksiä. Hiilen käytön poistaminen johtaa
ettei lämpötila nouse yli 2 asteen ja tämä tarkoittaa
hiilidioksidin (hiilestä tulevan) poistamista. Tähän
on jo olemassa tarvittava teknologia. Joshuah
Stolaroff lähetti minulle väliaikaisia laskelmia
256-458 puntaa per tonni hiilidioksidia. Tämä tekisi
CO2 vähentämisen ilmasta noin kolme kertaa
kalliimmaksi kuin brittihallinnon aikomukset rakentaa
ilmaturbiineja, kaksi kertaa kalliimmaksi kuin
ydinvoima, hieman halvemmaksi kun vesivoima ja
kahdeksan kertaa halvemmaksi kuin aurinkoenergian
rakentaminen Britanniaan.
Kioton
keskustelut olivat epäonnistuneita. Sen
allekirjoituksen jälkeen globaalit päästöt ovat
kiihtyneet: CO2:n määrä ylittää ICCP:n arvot ja on nyt
kasvamassa nopeammin kuin koskaan ennen. Emme voi
syyttää yksin Kiinaa. Missään päin maailmaa ei ole
näkyvissä merkittävää hiilen käytön vähentämistä.
Englannissa ilmastopolitiikka ontuu. Kuinka voimme
saavuttaa edes 60% päästövähennykset, jos rakennamme
uusia hiilivoimaloita, uusia teitä ja kolmannen
kiitoradan Heathrowiin?
Professori Rod Smith kertoi, että 3% talouskasvu
tuplaantuu 23 vuodessa. 10% seitsemässä vuodessa.
Smith kertoi että jokainen peräkkäinen
kaksinkertaistamisen kausi kuluttaa resursseja yhtä
paljon kuin edellisinä kausina. Jos taloutemme nousee
3% vuoteen 2030 mennessä tarkoittaa se että
kulutuksemme tulee olemaan yhtä suurta kuin koko
kulutuksen historia on. Vuodesta 2030 tulee talouden
kasvaa vuoteen 2050, taas täytyy kaksinkertaistaa
kulutus. Kun tämä oivalsin niin tajusin millaisen
asian kanssa olemme tekemisissä.
Todelliset asiat ja kysymykset Balissa eivät ole
teknisiä tai taloudellisia. Kriisi jonka kohtaamme
vaatii syvällistä filosofista keskustelua,
uudelleenarviointia siitä keitä olemme ja mitä edistys
tarkoittaa. Keskusteleminen näistä asioista ei tee
meistä pyhimyksiä eikä kommunisteja; se osoittaa sen
että olemme ymmärtäneet tiedettä.
monbiot.com
harvestservice.comilla on
lupa artikkelien julkaisemiseen.
Edelleen kopiointi on kiellettyä!
|
|
Sivun infoa
Harvestservice
tuottaa uutisia ilmastonmuutoksesta sekä tietoa
ilmastonmuutoksesta. Vasemmalla ylhäällä on Harvestservicen
ilmastonmuutos tietopaketti sekä vasemmalla keskellä on
ilmastouutisia ja vasemmalla alhaalla on linkkejä muille
sivuille, joissa on tietoa ilmastonmuutoksesta.
Ilmastonmuutos info
1800 luvulla
alkoi maailmanlaajuinen teollistuminen, jonka seurauksena
kivihiili- ja öljypäästöt alkoivat saastuttamaan ilmakehää.
Näiden päästöjen seurauksena fossiiliset polttoaineet ovat
lisänneet hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja maan
ilmakehään. Kasvihuonekaasujen ja fossiilisten
polttoaineiden pääsy maan ilmakehään on nopeuttanut
maapallon ilmaston lämpenemistä.
Tiedemiehet
ympäri maailman sanovat, että viimeisten sadan vuoden aikana
maapallon keskilämpötila on noussut noin 1°C . Lukema tuntuu
pieneltä, mutta sen vaikutukset maapallolla ovat olleet
katastrofaalisen negatiivisia. Ilmaston lämpötilan nousu on
vaikuttanut seuraavanlaisia asioita ja ilmiöitä:
- Merenpinnan
korkeus on nousemassa. 1900-luvulla merenpinta on
noussut 10-20 cm jäätiköiden sulamisen ja lämpimän meriveden
laajentumisen vuoksi. Negatiiviset muutokset ja niiden
ennalta arvaamattomat seuraukset saattavat nostaa seuraavan
sadan vuoden aikana merenpinnan korkeutta 80-100 cm. Se on
varmaa, että tulevaisuudessa merenpinnan nousu vaikuttaa
negatiivisesti rannikon läheisyydessä asuviin ihmisiin ja
rakennuksiin.
- Arktisilla
alueilla jää on sulamassa. Jäävuorien kesäpaksuus on
puolet siitä mitä se oli 150 vuotta sitten. Sulava jää lisää
vedenpinnan nousua ja meriveden lämmön nousua. Se on varmaa,
että sulava jää aiheuttaa muutoksia myös merivirtoihin.
- Meriveden
lämmön nousun seurauksena esimerkiksi neljännes maailman
koralliriutoista ovat tuhoutuneet.
- Ilmaston
lisääntynyt lämmön nouseminen lisää sademääriä, jotka
aiheuttavat joillakin alueella tulvia. Viimeisen kymmenen
vuoden aikana tulvat ovat aiheuttaneet paljon enemmän tuhoja
kuin edellisten vuosikymmenien aikana.
- Ilmaston
lämpiämisen seurauksena trooppisilla alueilla lämpötilan
nousu haittaa esim. maanviljelyä, jossa liika kuumuus
kuivattaa ja tuhoaa sadon. Toisaalta esim.
Pohjois-Euroopassa maanviljelykausi pidentyy ilmaston
lämpenemisen seurauksena.
- Ilmaston
lämpenemisen seurauksena kuuma ja kuiva ilma lisääntyy,
joillakin paikoin maapallolla, esim. trooppisilla alueilla.
- Ilmaston
lämpenemisen seurauksena ekosysteemi on kokenut muutoksia.
Jotkut eläinlajit vaihtavat vanhan (kuivuneen ja kuuman)
elinympäristönsä uuteen ja viileämpään elinympäristöön.
Jotkut eläinlajit kuolevat näihin ilmastonmuutoksiin.
Esimerkiksi monet koralliriutoilla eläneet lajit ovat
tuhoutuneet koralliriuttojen tuhoutumisen seurauksena.
Arktisten alueiden eläimet joutuvat tulevaisuudessa
kamppailemaan elämästään muuttuneiden olosuhteiden myötä
(ilmaston lämpeneminen).
- Ilmaston
lämpeneminen aiheuttaa myös rajuja säänmuutoksia ja
ilmiöitä, kuten rajua ukkosta ja salamointia, hurrikaaneja,
tornadoja sekä tulvia.
Ilmastonmuutos on todellisuutta, joka asettaa
ihmiskunnan uuden haasteen eteen, kuinka selvitä hengissä ja
kuinka suojella elinympäristöä (eläimet, luonto). Tämän
sivun ylälaidassa on lisää linkkejä, joissa on tietoa ilmastomuutoksesta ja
ohjeita siitä mitä ihmiskunnan on tehtävä tämän haasteen ja
ongelman kanssa.
Tekstejä julkaistaan!
Jos olet kirjoittanut asiallisen kirjoituksen (tutkimuksen)
ilmastonmuutoksesta tai sinulla on ehdotus ilmastonmuutoksen
haittojen vähentämiseen lähetä se Harvestservicelle
palautelaatikon
kautta. Linkkiehdotuksia myös vastaanotetaan:
Ehdota linkkiä
Jos huomaat
linkin joka ei toimi, oletko ystävällinen ja ilmoitat siitä
palautelaatikon kautta!
Harvestservice
julkaisee kaikki asialliset tekstit nimimerkillä tai ilman!
Ilmastonmuutos artikkelien lähteinä on käytetty linkeissä
olevia kirjoituksia sekä ilmastomuutosuutisten artikkeleita.
Linkki ehdotukset
harvestservicelle
Ehdota linkkiä,
kiitos.
Jos huomaat linkin joka ei
toimi, oletko ystävällinen ja ilmoitat siitä
palautelaatikon kautta!
|
Etsi
harvestservice.comin sivuilta:





|